Tarinoita ja tunteita taiteella kerrottuina.

”Missioni on auttaa ihmisiä kasvamaan, oivaltamaan sekä parantumaan taiteen keinoin.”

Olen 27-vuotias taiteilija Joensuusta. Teokseni ovat yhdistelmä abstakteja maalauksia sekä moderneja tekstejä. Taide on minulle itselleni terapiaa. Maalaaminen ja kirjoittaminen auttaa minua käsittelemään asioita täysin uniikilla tavalla. Taide ei anna valmiita vastauksia, vaan se pakottaa minut käsittelemään kysymyksiä, joita tietoinen mieleni haluaisi pitää omana salaisuutenaan. Olen löytänyt taiteesta voimavaran, josta haluan tarjota hyvää myös muille.

Taide tarjoaa minulle merkityksellisen tavan käsitellä omia kasvutarinoita sekä tunteita. Jakamalla taidettani, voin auttaa myös muita. Suurin toiveeni ja tavoitteeni on, että taiteeni herättää tunteita ja ajatuksia sekä auttaa pysähtymään jatkuvan hälyn keskellä.

Taide on parhaimmillaan uskomaton voimavara. Se pitää sisällään paljon suurempia merkityksiä, kuin pelkkää kauneutta. Haluan taiteellani luoda merkityksellistä muutosta, en ainoastaan omaan elämääni vaan myös ympäröivään yhteisöön. Teen taidetta, jotta voisin auttaa myös muita kasvamaan, oivaltamaan sekä parantumaan. Taideteosteni avulla katsoja saa hetkeksi pysähtyä itsensä äärellä.

- Silja S. -

art by silja s

I Surrender

 

Tuntuu kuin halvaantuisin

oman keskeneräisyyteni alle.

Jaloista lähtee tunto

hengitys salpaantuu

Mutta minä antaudun

ja minä aloitan.

Ja minä jatkan,

ja minä              .

Mitä edes on olla valmis

ja voiko edes koskaan olla.

Tässä minä nyt olen

näkyvillä

repikää vaan,

minä en enää rikkoudu.

 

Silja S. 2022 / Movement

”En tullut tänne taidenäyttelyyn oppimaan mitään itsestäni, mutta opin. Paljon.”

Taide on viesti.

Abstrakti taide on kuin melodia. Et voi sanoittaa, mitä kuulet, mutta voi tuntea sen, mitä melodia pyrkii sinulle viestimään. Abstraktin taiteen kautta voidaan tuoda todeksi sellaisia asioita, joilla ei ole subjektiivista muotoa. Toisin kuin esimerkiksi ihmishahmoa tai maisemaa, tunnetta ei voi maalata subjektiivisesti. Abstrakti taide on keino ilmaista sitä todellisuutta, jota emme voi sanoittaa.

Taide opettaa ihmisiä näkemään asioita, joita he eivät vielä ymmärrä. Ja tässä piilee abstraktin taiteen hienous; se pakottaa meidät näkemään jotain, mitä emme ymmärrä. Taiteilijana autan ihmisiä astumaan tuntemattomaan ja tekemään siitä tuttua. Koska abstrakti taide ei ole mitään, se voi olla mitä tahansa.

Minulle taiteessa tärkeintä ei ole lopputulos, vaan taiteen prosessi, jossa kokemuksesta muodostuu melodia, lyriikat ja kokonainen laulu. Taide on tunne, josta syntyy valkoiselle pohjalle väri, muoto ja lopulta kokonainen teos. Prosessi, josta kivusta syntyy kasvu, ja kasvusta kertomus. Haluan tehdä taidetta, joka puhuttelee katsojaa, herättää tunteita tai vie mielen muualle fyysisestä maailmasta. Teosten kauneus ei ole minulle tärkeää, taiteen tehtävä on paljon enemmän kuin olla ”kaunis”. Minulle taide on viesti.

abstract art

It’s time

 

Mistä tuli se voima,

joka pakotti antautumaan.

 

Ja mistä se viisaus tiesi,

mitä oli tehtävä.

 

Mistä tulivat ne sanat,

jotka saivat ymmärtämään.

 

Mistä tuli se rakkaus,

joka kehotti lepäämään.

 

Ja mistä tuli se käsky,

joka sanoi

 

on aika aloittaa.

 

 

Silja S. 2022 / The espace plan

Tilaa yksilöllisesti suunniteltu taideteos.

”Tunteikas, kaunis, vetoava, ajatuksia herättävä, puhutteleva. Teokset koskettaa ja sykähdyttää!”

Kotimainen taide on kestävä ja vastuullinen lahja. Teen tilaustöitä asiakkaan toiveiden mukaan. Asiakkaani ovat tilanneet töitä itselleen, mutta myös lahjaksi. Uniikki ja ainutlaatuinen taideteos koskettaa joka kerta.

Taidelahja sopii erinomaisesti esimerkiksi valmistuvalle, hääparille tai merkkipäivänä. Teokseen luodaan tilaajan kuvauksen pohjalta yksilöllisesti luotu runoteksti, joka käsittelee esimerkiksi rakkautta, tulevaisuutta, toivoa tai ihmistä itseään. Tekstin ja teoksen sävymaailma valitaan yhdessä asiakkaan kanssa. Tekstin sävy voi olla esim. toiveikas, mystinen tai inspiroiva. Värisävyt saa myös halutessaan päättää.

Tilaustyön voit tilata täältä.